Currently browsing

huhtikuu 2013

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikaisen romaani Nälkävuosi voitti Blogistanian Finlandia -palkinnon. Kirjabloggaajat valitsivat kirjan viime vuoden parhaimmaksi kotimaiseksi kirjaksi, joten Nälkävuosi oli ehdottomasti otettava lukulistalle. Kirja kertoo kahden perheen tarinan nälkävuosina 1867-1868. Pääosassa ovat köyhän perheen äiti, tytär ja poika, jotka jättävät torppansa ja lähtevät etsimään leipää. Perheen äidin Marjan mielestä he ovat …

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun ja Sysipimeä

Alkuvuonna lukeminen oli vähän hidasta. Jotkut kirjat olivat kaiken lisäksi kohtalaisen hidaslukuisia, joten nyt tarvittiin ehdottomasti jotain nopeampaa. Pekka Hiltusen Sysipimeää kehuttiin monessa blogissa, esimerkiksi blogeissa P.S. Rakastan kirjoja ja Lumiomena. Kirja osui sopivasti käteen kirjastossa mutta tajusin vasta silloin, että ehkä kirjan ykkösosa olisi hyvä lukea ensin. Luin sitten …