Currently browsing category

kuva

Vuosikatsaus 2018

Perinteiseen tapaan täytyy naputella blogiin pienet muistiinpanot lukuvuodesta 2018, vaikka ollaan jo hyvän matkaa vuoden 2019 puolella. Viime vuonna luin aika lailla saman määrän kirjoja kuin parina edellisenä vuonna eli surkeat 14 kappaletta. Kirjojen taso on saattanut hieman parantua, koska lukuvuodesta jäi hyvä mieli. Kirjat noudattavat tuttua jakaumaa: kolme ulkomaista …

Vuosikatsaus 2017

Blogi elää edelleen hiljaiseloa, mutta naputtelenpa tänne muutaman muistiinpanon lukuvuodesta 2017. Luin vuoden aika 16 kirjaa, joka on suurin piirtein sama määrä kuin edellisenä vuonna. Kirjoista kolme oli ulkomaalaisia ja 13 kotimaisia. Miesten ja naisten kirjoittamat kirjat menevät tasan, molempia oli kahdeksan. Dekkareita oli seitsemän.

Osavuosikatsaus 1/2014

Kesäloma on kulunut lähinnä reissatessa. Ohjelmassa on ollut liikuntaa, kulttuuria ja hyvää ruokaa. Lukeminen ja varsinkin bloggaaminen ovat jääneet jälleen kerran vähemmälle. Pieni katsaus puolen vuoden lukemisiin olisi kuitenkin syytä tehdä.