Jenni Linturi: Malmi 1917

MalmiPidin paljon Jenni Linturin esikoisromaanista Isänmaan tähden. Se erottui edukseen monista muista lukemistani sotakirjoista. Linturin toinen romaani Malmi 1917 oli siis ehdottomasti luettava. Myös tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen historian merkittäviin hetkiin.

”Isä kertoi, että oli olemassa yksi kaupunki, Helsinki, yksi kauppala, Haaga, sekä neljä maalaiskuntaa, Huopasaari, Kulosaari, Oulunkylä ja Helsingin pitäjä, joka koostui kuudesta maalaiskunnasta ja sijaitsi Viertotien varrella. Suurin maalaiskunnista oli Kirkonkylä, pitäjän hengellinen ja maallinen keskus. Muut kylät olivat Komtähti, Vantaanjoen suulla sijaitseva Koskikylä, Viikin Latokartano, Tapaninkylä sekä Malminkylä, jonka apulaisnimismieheksi isä oli palkattu.”

Kirjan tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti vuoteen 1917 ja käynnistyvät, kun maanomistaja Karlqvistin varastoista tullaan vaatimaan perunoita. Muutenkin asiat ovat Malminkylässä melko sekavalla tolalla. Työläiset lakkoilevat ja valtaavat kunnantalon. Molemmat puolet tarttuvat aseisiin.

Kirjan päähenkilöitä ovat Karlqvistin tyttäret Lettu ja Ingeborg sekä apulaisnimismies Puolakan pojat Antero, Oiva ja Into. Pojat ovat kotoisin Hämeestä eivätkä erityisesti piittaa ruotsin kielestä. Apulaisnimismies Puolakka yrittää pysytellä puolueettomana mutta pojat lähtevät mukaan väkivaltaisiin tapahtumiin. Tapahtumia on melko paljon näin lyhyeen kirjaan.

”Hän halusi rakastaa miestä, joka ei rakastaisi häntä takaisin. Miten joku aivoistaan niin älykäs saattoi olla sydämestään niin typerä? Eikö Lettu tiennyt, että sydän petti naiset pahemmin kuin alkoholi ihmisen?”

Väkivaltaisissa tapahtumissa riittää traagisia käänteitä, mutta ne jäävät nuorten naisten elämässä taustalle. Tytöt ovat kiinnostuneempia rakkauden ja unelmien tavoittelusta. Lettu on rakastunut Oivaan, mutta Oiva rakastuukin Ingeborgiin heti ensisilmäyksellä. Ingeborg sen sijaan haluaa näyttelijäksi. Tällä kolmiodraamalla on surullinen loppu.

Kirjan päähenkilöt ovat oikeastaan kaikki vähän ärsyttäviä. Heidän tekonsa ja valintansa ovat varsin impulsiivisia, ailahtelevaisia ja itsekkäitä. Oman kylän kahtiajako ja väkivaltaisuudet varmasti vaikuttavat jokaisen ratkaisuihin. Aseisiin tarttuminen rakkaudessa pettymisen seurauksena on kuitenkin aika äärimmäinen ratkaisu.

Osan ajasta ja sivuista vie jatkuva matkustaminen Malmin ja Helsingin keskustan välillä. Kirjaa olikin mielenkiintoista lukea Helsingin kuvauksena. Sata vuotta sitten teatteri Apollo tarjosi viihdettä, vanha täti asui kivitalossa ja Malmille matkustettiin junalla. Enää Malmilla ei viljellä maata.

Kirjan teksti on omaperäistä. Lauseet ja luvut ovat lyhyitä, mutta ehkä vähän liian tiiviitä. Kirjaa joutui lukemaan vähän rivien välistä. Tapahtumia, keskusteluja ja ajatuksia ei raportoitu perusteellisesti vaan osa jäi lukijan mielikuvituksen varaan. Ajoittain ärsytti, kun piti selata taaksepäin ja etsiä kohtaa, jossa taas tipuin kärryiltä. Lopulta totuin tippumiseen ja lopetin selaamisen. Luotin, että vastaukset tulevat aikanaan. Joihin kysymyksiin sain vastauksen mutta en kaikkiin.

Malmi 1917 oli mielenkiintoinen kirja, mutta ei mikään täydellinen lukukokemus. Pidän tiiviistä tekstistä, mutta siitä oli tässä kirjassa jo hieman haittaa. Nuorten käänteet vaikuttivat äkkinäisiltä ja tarinaa oli ajoittain vaikea seurata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *