Philip Kerr: Liekit Berliinissä

liekitKun löysin dekkarin Liekit Berliinissä, ajattelin, että tässä täytyy olla täydellinen kirja. Dekkari, joka sijoittuu mielenkiintoiseen aikaan historiassa ja jonka tapahtumapaikkana on vieläpä Berliini. Loistavat ainekset!

Liekit Berliinissä kertoo yksityisetsivä Bernie Guntherista. Hänen asiakkaansa pyytää selvittämään, mihin jalokivikaulakoru on kadonnut. Koruvarkauden yhteydessä on myös murhattu kaksi ihmistä ja ruumiit on poltettu tulipalossa. Yksityisetsivä uskoo, että kadonnut korukin löytyy, kun koko mysteeri ratkeaa.

Juoni on jännittävä ja siinä on paljon käänteitä. Kirjassa on runsaasti väkivaltaa, joten ruumiita tulee lisää tarinan edetessä. Yksityisetsivä pääsee rikollisten jäljille ja tietyt tahot pääsevät yksityisetsivän jäljille. Jotkut käänteet arvasin mutta onneksi käänteitä oli sen verran paljon että yllätyksiäkin riitti.

Kirjassa on jännittävä tunnelma. Tarina sijoittuu Berliiniin vuonna 1936 ja liittyy vahvasti tuon ajan poliittiseen tilanteeseen. Niin juutalaisvaino kuin Berliinin olympialaisetkin ovat mukana tarinassa. Myös natsien organisaatiot ja johtohenkilöt tulevat tutuiksi. Kirjan päähenkilö on koko ajan natsien väkivaltakoneiston kynsissä mutta hän väistelee nokkelasti pahimpia tilanteita.

Kirjassa on erikoista huumoria. Bernie Gunther kehittelee vitsejä vakavissakin tilanteissa, mikä saa välillä vastapuolen hiiltymään. Totalitaristisessa yhteiskunnassa vitsit ovat eräs selviytymiskeino, joten tässä kirjassa huumoria riittää.

” ’Helkkari, että se on sitten tyypillistä natsien touhua’, Inge sanoi. ’Tehdään kansalle ensin teitä ja vasta joskus tulevaisuudessa autoja.’ ”

Kirja on erittäin hyvä, jos saattuu pitämään kirjan aineksista: jännittävä tarina, mielenkiintoinen ajanjakso historiassa ja yhteiskunnan tarkasteleminen vinon huumorin avulla. Minä ainakin pidin kirjasta.

berliini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *