Riikka Pulkkinen: Totta

tottaRiikka Pulkkisen kirja Totta on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Totta on Pulkkisen toinen romaani ja se on julkaistu vuonna 2010. Monet ovat kirjan jo lukeneet ja monessa blogissakin siitä on kirjoitettu. Yritän kuitenkin vielä kirjoittaa omat ajatukseni muistiin.

Kirja kertoo useamman sukupolven tarinan. Kirjan nykypäivä kertoo perheen naisten elämästä. Äiti, isoäiti ja tiedenainen Elsa on sairas ja tietää kuolevansa. Kirja kulkee välillä 60-luvulla, jolloin eletään perheen nuoren kotiapulaisen Eevan elämää. Eevan tarina on salaisuus, jonka jäljille Anna pääsee kirjan edetessä. Naiset ovat pääosassa, mutta aviomies, isä ja isoisä Martti on osallisena kaikkien naisten elämässä.

Kirja on ollut paljon esillä, joten odotin enemmän. Kirjan teksti oli kaunista mutta tarina ei oikein imaissut minua mukaansa.

Kirjassa käsitellään monia teemoja. Päällimmäisenä minulle jäi mieleen perheen isoäidin Elsan valmistautuminen kuolemaan. Toisinaan Elsa juo viiniä ja juhlii. Toisinaan hän miettii menneitä ja lepää. Kirjassa kuvataan myös, miten aviomies Martti, tytär Eleonoora ja tyttären tytär Anna käsittelevät Elsan lähestyvää kuolemaa.

Eevan tarina oli kirjan jännittävin osa. Kirjaa piti lukea aika pitkälle ennen kuin selvisi, mitä Eevalle oikein tapahtui. Eeva on myös henkilöistä kiinnostavin, vapaa nuori nainen. Hän opiskelee, rakastuu ja matkustelee. Hän on maalta kotoisin mutta elää opiskelijaelämää Helsingissä. Hän on toisinaan päättäväinen ja toisinaan varsin päättämätön.

Erikoisinta kirjassa oli ihmisten käsittämättömän hillitty käytös. Perheessä on tapahtunut monenlaista ja isoäiti on kuolemansairas, mutta kukaan ei huuda eikä itke. He eivät juuri näytä tunteitaan, ainakaan negatiivisia tunteitaan. Kaikki ovat omissa ajatuksissaan jalat puoli metriä irti maasta.

Kirjan nimi on Totta. Kirjassa käsitelläänkin totuutta ja valhetta jossain määrin. Olen omassa elämässäni joutunut useammankin kerran tilanteeseen, jossa todeksi luulemani asia onkin ollut valhetta. Olen kokenut sellaisen tilanteen hyvin ahdistavana. Kirjan lopussa Eleonoora näkee totuuden ja hän mykistyy. Samalla hetkellä hänen äitinsä kuolee. Tuo on aikamoinen tuplaromahdus mutta kirjassa säilyy tyyneys. Luulen, että Eleonoora joutuu asiaa vielä muutaman kerran miettimään, mutta kirja loppuu ennen näitä pohdintoja.

”Käytävässä hän näki Eleonooran. Tämä näytti itkeneeltä: tieto oli kerrottu. Hän ei uskaltanut tehdä elettäkään lähestyäkseen tytärtään.
Hän näki myös, että Eleonoora oli saanut tietää sen, mistä ei ollut koskaan puhuttu. Vihaa, suuttumusta, pettymystä? Hän yritti jäljittää Eleonooran katseesta jälkiä tunteista.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *