Rosa Liksom: Hytti nro 6

hyttiKävin pääsiäisenä Allergo-junalla Pietarissa. Matka oli nopea ja juna oli siisti. Neuvostoliittoa ei enää ollut. Hytti nro 6 kertoo hieman pidemmästä matkasta epäsiistämässä junassa Neuvostoliiton halki.

Tyttö lähtee Moskovasta matkalle kohti Ulan Batoria. Samassa hytissä matkustaa neuvostoliittolainen työ sankari. Mies puhuu koko matkan ja tyttö kuuntelee sen verran kun kykenee. Vastahakoiset matkatoverit pitävät usein yhteisiä eväshetkiä. Matkan varrella juna pysähtyy välillä pitkäksikin aikaa, koska veturi tarvitsee lepoa.

Mies kertoo matkan aikana karmeita tarinoita elämästään, julistaa mielipiteitään ja välillä jopa ahdistelee tyttöä. Tyttö piirtää, kuuntelee musiikkia ja miettii omaa elämäänsä. Matkan aikana selviää, miksi tyttö on lähtenyt matkaan ja mikä häntä odottaa, kun hän palaa matkaltaan.

”Taakse jää raskaan teollisuuden ja öljynjalostamoiden tappama maa, hylättyjen, mätien teräsbetonilaattojen ympäröimä raskas kaupunki, jonka syrjäisillä kujilla naiset kävelevät korkeakorkoisissa turkiskengissä, taakse jää hajoamistilassa oleva, kiinalaisesta teräksestä rakennettu kaupunkikombinaatti ja haiseva kalasäilyketehdas.”

Kirja kuvaa Neuvostoliittoa tarkasti, välillä jopa nostalgisesti. Esillä on muun muassa loputon elintarvikkeiden etsiminen ja jonottaminen. Etsintöjen tuloksena on usein vain sipulia ja votkaa. Neuvostoliiton monet kansallisuudet ja eri kansojen piirteet ovat myös mukana tarinassa.

Pidin kirjasta, vaikka sen lukeminen ei ihan helppoa ollutkaan. Tarina on hieno ja teksti on omaperäistä. Kirja avaa Neuvostoliiton aikaa ja nuoren naisen pohdintoja mielenkiintoisella tavalla. Välillä kirja on hauska mutta enimmäkseen traaginen. Kirjan loppu on aika kevyt, tarina ikäänkuin haihtuu vähitellen loppuun.

Olen joskus ennenkin kommentoinut, että en pidä karmeista kirjoista, joissa kuvaillaan pelkästään kurjuutta. Ajoittain kirjan tapahtumat ja tapahtumapaikat ovat melko vastenmielisiä. Tilanteita tarkastellaan kuitenkin jotenkin vinosti eikä niitä heitetä täydellä voimalla lukijaa kohti.

Lisäkommenttina on pakko vielä kertoa, että osuin Helsingin rautatieasemalle eräänä iltapäivänä, kun kirjalija työryhmineen oli paikalla Hytti nro 6:n henkilöiksi pukeutuneena. Kiersin seuruetta ja yritin hiipiä lähemmäksi katsomaan, mitä on meneillään. Yhtäkkiä toinen seurueen miliiseistä mulkaisi ja murahti minulle, joten säikähdin ja hiippailin nopeasti omaan junaani. Koskaan ei voi tietää, mitä tavallisen arkipäivän aikana voi tapahtua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *