Avainsana: osavuosikatsaus

  • Vuosikatsaus 2016

    Vuonna 2016 bloggasin kerran, mutta luin kuitenkin 15 kirjaa, joka on edistystä vuodesta 2015. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa vähän yhteenvetoa viime vuoden lukemisista.

  • Osavuosikatsaus 2/2014

    Blogi on todellakin jäänyt omiin oloihinsa useammaksi kuukaudeksi. Loppuvuosi oli kiireistä aikaa ja kiireet huipentuivat muuttoon vuodenvaihteessa. Vuosi on alkanut vauhdikkaasti, joten yhteenveto viime vuoden toisesta puolikkaasta tulee vasta nyt.

  • Osavuosikatsaus 1/2014

    Kesäloma on kulunut lähinnä reissatessa. Ohjelmassa on ollut liikuntaa, kulttuuria ja hyvää ruokaa. Lukeminen ja varsinkin bloggaaminen ovat jääneet jälleen kerran vähemmälle. Pieni katsaus puolen vuoden lukemisiin olisi kuitenkin syytä tehdä.

  • Osavuosikatsaus 2/2013: Vuosi kirjablogia

    Olen pitänyt kirjablogia nyt vuoden verran, joten on osavuosikatsauksen aika. Luin vuoden aikana 28 kirjaa, joista 13 ensimmäisen puolen vuoden aikana ja 15 toisen puolen vuoden aikana. Suomalaisten kirjailijoiden teoksia luin 22  ja ulkomaisten kirjailijoiden teoksia kuusi. Pekka Hiltuselta, Riikka Pulkkiselta ja Leena Lehtolaiselta luin kaksi kirjaa. Paras tänä vuonna lukemani kirja oli ehdottomasti Emmi […]

  • Osavuosikatsaus 1/2013: Puoli vuotta Kirjaa ja kuvaa

    Aloitin blogin tämän vuoden alussa. Muistan, kun värkkäilin tätä joulun välipäivinä. Puoli vuotta blogia alkaa olla siis takana. Monet kirjabloggaajat kirjoittavat yhteenvetoja kuukausittain. Oma lukutahtini on sen verran hitaampi, joten tällainen osavuosikatsaus on varmaan sopivampi. Pidin viime vuoden aikana yksinkertaista kirjanpitoa lukemistani kirjoista, samanlaista kuin jotkut pitävät urheilusuorituksistaan. Sen myötä kypsyi idea kirjoittaa muistiin myös […]